Viisaus rakentaa rauhaa

Jeesuksen väkivallattomuuteen kehottavat ohjeet ovat aina haastaneet hänen seuraajiaan. Jeesus sanoo: "Älkää tehkö pahalle vastarintaa" ja "rukoilkaa vainoojienne puolesta." Tunnetuin on ehkä Jeesuksen varoitus Pietarille, joka oli tarttumassa miekkaan Jeesuksen puolustamiseksi.

Jeesuksen ohjeita ei ollut helppoa noudattaa hänen omana elinaikanaankaan. Juudea oli Rooman miehitysvallan alla. Kansan keskuudessa elivät vahvana vuosisataiset perinteet nousta aseelliseen vastarintaan, mikäli maan itsenäisyys oli uhattuna. Jeesuksen ohjeissa ratkaisu sortoon ja vastaus väkivaltaan ei ollut kuitenkaan väkivalta, vaan siitä pidättäytyminen.

Kuluneen vuoden aikana olen miettinyt, mitä Jeesuksen sanat tarkoittavat ajassamme, jota hallitsee Venäjän brutaali hyökkäys Ukrainaan. Rauhan mahdollisuus tuntuu olevan kaukainen haave ja väkivallasta pidättäytyminen vaarallista haihattelua.

Sanotaan, että totuus on sodan ensimmäinen uhri. Ne, jotka seurasivat venäläistä mediaa ennen sodan puhkeamista, näkivät sodan olevan jo aivan ovella, sillä niin paljon valheita alkoi liikkua sikäläisessä mediassa. Toisaalta olemmeko kuluneen vuoden aikana itsekään täysin välttyneet epärealistisilta mielikuvilta, joiden mukaan vain aseet voivat tuoda rauhan?

Jeesuksen sanojen valossa kristittyjen tulee pitää aina ja kaikissa olosuhteissa rauhaa ja väkivallasta pidättäytymistä ensisijaisena vaihtoehtona. Vaikka tämä ei ole aina mahdollista, rauhaan on tartuttava myös sodan oloissa, vaikka se tuntuisi itselle tai omalle kansalle kohtuuttomalta ja epäoikeudenmukaiselta, mikäli siten voidaan säästää ihmishenkiä.

Suomalaisilla on kokemusta siitä, miltä epäoikeudenmukainen rauha tuntui. Se tarkoitti sotakorvauksia, maa-alueiden menetyksiä ja kulttuuriperintömme tuhoamista valloitetuilla alueilla. Ehkäpä jossain syvällä kansalaisten mielissä oli se Raamatusta nouseva ajatus, että Jumala palkitsee rauhantekijät ja kostaa niille, jotka pahaa tahtovat.

Sotavuosien jälkeen Suomi koki taloudellisen kehityksen ja hyvinvoinnin nousun, kun taas Neuvostoliitolla ei ollut jakaa kansalleen kuin kurjuutta, mikä johti lopulta maan luhistumiseen. Paha sai lopulta ansionsa mukaan, ja jos suomalaisissa päättäjissä olisi ollut rohkeutta, olisimme saattaneet saada takaisin menetetyt alueemmekin.

Suomi voitti sodan, sillä me suostuimme rauhaan, vaikkakin pakon edessä. Henkisesti olimme kuitenkin valmiita antamaan rauhalle mahdollisuuden. Rintamalla annettu uhri kantoi rauhan hedelmää. Uskon, että sama rauhan tie on mahdollista sielläkin, missä aseet vielä puhuvat eivätkä sodan valheelliset naamiot ole kokonaan pudonneet.

Uuden vuoden alkaessa Jeesuksen veljen Jaakobin sanat tuovat viisautta levottomaan ja sotaisaan aikaamme: "Mutta ylhäältä tuleva viisaus on puhdasta ja pyhää, ja niin se myös rakentaa rauhaa, se on lempeää ja sopuisaa, täynnä armahtavaisuutta ja hyviä hedelmiä, se on tasapuolista ja teeskentelemätöntä. Vanhurskauden siemen kylvetään rauhan tekoina, ja se tuottaa hedelmän niille, jotka rauhaa rakentavat." (Jaak. 3:17-18)

Kirjoitus julkaistu Itä-Hämeessä 31.12.2022 Sunnuntaiksi-palstalla