Lähimmäisyhteiskunta tuottaa hyvinvointia
Hyvinvointivaltion taloudellinen pohja on pettämässä. Valtion velka on paisunut hallitsemattomiin mittoihin. Julkisen talouden kestävyysvaje on repeytynyt 9 miljardiin euroon. Samaan aikaan talous on ajautumassa taantumaan. Tilannetta ei helpota se, että vastaperustettujen hyvinvointialueiden talouden resurssit ovat lähtökohtaisesti riittämättömät.
Olemme liian pitkään tottuneet ajatukseen, jonka mukaan tulevat hyvät ajat korjaavat ongelmamme. Epävakaus ja kansainväliset kriisit tulevat värittämään myös tulevia vuosia. Myös globaali talous- ja rahamarkkina on murroksessa. Näköpiirissä olevassa tulevaisuudessa ajat eivät tästä parane.
Tulevaisuudessa meidän on opittava selviytymään kriiseistä uudella, luovalla tavalla turvautumatta yhä uudelleen velanottoon. Ilman kriisejäkin edessämme on julkisen talouden tasapainottamisessa vuosien urakka, jossa jokaisen on kannettava vastuunsa. Ideologisen velaksi elämisen aikakausi on tullut päätökseen.
Hiljattain tehdyssä kyselyssä kävi ilmi, että enemmistö suomalaisista ei enää usko, että voisimme nykyisissä olosuhteissa säilyttää hyvinvointivaltion. Politiikan tutkijat kaipaavat päättäjiltä uusia visioita, miten tästä eteenpäin.
Kristillisdemokraattisen puolueen periaateohjelma on kuin luotu tätä aikaa varten. Tarvitsemme innovatiivista yhteiskunnallista ja poliittista ajattelua, jossa sosiaalisesti ja ekologisesti kestävä markkinatalous yhdistetään julkisen sektorin määrätietoiseen keventämiseen.
Visio lähimmäisyhteiskunnasta, jossa perhe ja lähiyhteisöt kantavat ensisijaista vastuuta ihmisten hyvinvoinnista, on ratkaisu hyvinvoinnin säilyttämiseen maassamme. Itä-Häme (16.1.) kirjoitti Joutsassa toimivasta yhdistyksen omistamasta ja voittoa tavoittelemattomasta palvelukodista. Se on hyvä esimerkki uudesta ajattelusta. Julkisesti tuotettuja palveluja tarvitaan vain siellä, missä ihmisten oma toimeliaisuus tai lähiyhteisöt eivät riitä tukemaan elämässä pärjäämistä.
Jos toteutamme tarvittavat yhteiskunnalliset toimenpiteet oikeudenmukaisesti ja yhteisöllisesti, se voi kääntyä lopulta parhaaksemme. Yhteisöllisyys tuottaa todellista turvallisuutta ja hyvinvointia. "Kaveria ei jätetä" on hyvä periaate myös rauhan olosuhteisiin. Kaveri voi olla myös muualta Suomeen tullut turvaa hakeva lähimmäinen.
Tuntuu mahdottomalta kirjoittaa Suomen tilasta mainitsematta maatalouden kriisiä. Kriisi ei ole lähtökohtaisesti rakenteellinen vaan moraalinen. Kaupan ja teollisuuden pitää tyytyä vähempään ja tuottajien on saatava enemmän. Kahden euron ruisleivästä viljelijä saa 7 senttiä. Tämä on ristiriidassa kansan oikeustajun kanssa. Kyseessä on kansallinen häpeä.
Suomen kansa ei ansaitse rikkaiden ehdoilla toimivaa markkinataloutta tai ideologisesti velkaantuvaa sosiaalidemokratiaa, vaan vastuullista kristillistä demokratiaa. Suomi ansaitsee suunnanmuutoksen. Sitä ei voi enää lykätä. Sen aika on nyt. Suunnanmuutos alkaa ihmisistä.