Korona toi esiin vapaaehtoistyön merkityksen
Sari Niinistö pohti kirjoituksessaan (Itä-Häme 20.2.) sote-palveluiden ongelmia. Hän totesi, että koronakriisi toi esille hoivan puutteet, järjestelmien heikkoudet ja riittämättömän resurssoinnin. Koronakriisi toi esille muutakin. Se teki näkyväksi vapaaehtoistyön ja naapuriavun merkityksen, kun ihmiset ottivat vastuuta lähimmäisistään, erityisesti iäkkäistä ihmisistä ja heidän pärjäämisestään.
Koronan aikana ruokakassi- ja lähimmäispalvelu toimi usein yhdessä seurakunnan ja vapaaehtoistoimijoiden kanssa. Järjestöissä tehtävän vapaaehtois- ja harrastustoiminnan merkitys tuli näkyväksi myös käänteisellä tavalla: pahoinvointi lisääntyi, kun tuttuun harrastukseen ei enää päässyt ja yksinäisyys näytti kasvonsa.
On selvää, että me tarvitsemme koulutettuja asiantuntijoita huolehtimaan sosiaali- ja terveyspalveluiden toteuttamisesta, mutta monia palveluja ja toimintoja voitaisiin toteuttaa vapaaehtoisvoimin eri järjestöjen, seurojen ja seurakuntien yhteistyönä. Valtion olisi viisasta investoida vapaaehtoisjärjestöjen työhön, sillä se turvaisi palveluja siellä, missä niitä ei ole enää varaa tuottaa julkisen, saati yksityisen järjestelmän kautta.
Moni koulutettu osaaja löytää eläkevuosinaan oman tapansa tehdä vapaaehtoistyötä - tai löytää itsestään kokonaan uuden puolen ja saattaa tehdä toisen "työuran" toimien vastikkeetta yhteisen hyvän eteen. Myös työmarkkinoiden ulkopuolella olevat työikäiset voivat löytää elämälle merkityksen juuri vapaaehtoistoiminnasta.
Sote-palveluiden ohella vapaaehtoisresurssia voitaisiin hyödyntää nykyistä enemmän myös kouluissa, päiväkodeissa ja muissa kunnallisissa palveluissa. Maahanmuuttajan rinnalla kulkeva vapaaehtoinen on usein paras kotouttaja.
Vapaaehtoissektorin arvoa on vaikea määritellä rahallisesti, mutta sen on arvioitu olevan 3-4 miljardia euroa bruttokansantuotteestamme. Uskon, että vapaaehtoisia osaajia ja tekijöitä löytyisi vielä enemmänkin, kunhan vapaaehtoistyötä tehtäisiin näkyväksi ja sille annettaisiin se arvostus, mikä sille kuuluu. Usein organisaatioiden jäykät rakenteet muodostavat suurimman esteen vapaaehtoisresurssin täysimittaiselle hyödyntämiselle.
Julkisten palvelujen tuottamisen suhteen olemme tulleet tien päähän, jossa valtion velkaa kasvattavan julkisen sektorin ainoa vaihtoehto on yksityisesti tuotetut palvelut. Nyt tarvitaan uutta ja rohkeaa ajattelua. Tämä ei koske vain päättäjiä, vaan kaikkia meitä. Meidän on yksinkertaisesti pakko muuttaa ajatteluamme siitä, miten hyvinvointipalvelut tuotetaan ja mikä on meidän oma vastuumme yhteisestä hyvästä muutenkin kuin verojen maksajina.